Hello Malta

15.04

Heippa ihanat! Selvisin eilisestä matkustamisesta hengissä ja nyt oonkin postailemassa teille turvallisesti mun nykysestä nukkumapaikasta. Nää viimepäivät on ollu ihan älyttömän stressaavia. Kun sain viime viikolla tietää, että pääsin töihin ja mun olisi lähdettävä seuraavalla viikolla kohti Maltaa, alkoi kyllä ihan älytön rumba. Mun piti hoitaa kaikenlaisia juttuja, ja vielä sellasia mitä en oo koskaan ennen tehnyt. Onneks mulla oli kuitenkin ihania ihmisiä ympärillä, jotka mua osas auttaa. Perjantaina jouduin mennä viimetipassa poistattamaan viisauden hammasta, jonka jälkeen tietenkin tulin kipeeks ja olo oli aika kamala seuraavat päivät ja asioiden hoitaminen tuntui mahdottomalta.




Lauantaina olikin aika jättää ikuiset hyvästit iskälle hautajaisissa ollen ja oli kieltämättä tosi raskas päivä.. Onneks oli perheenjäsenet ja muut läheiset tukena.

Sunnuntaina ja maanantaina hyvästelin äitin, sisarukset, kaverit ja muut sukulaiset haikein mielin. Mulla on nyt jo ikävä teitä kaikkia vaikka oon ollu täällä vasta melkein kaks päivää. 


Tilasin miniinthebox.com:ista pari viikkoa sitten kahdet puhelimenkuoret ja oon niin rakastunu, varsinkin tuohon valkoseen. Nää kerkes tulla just tiistaina ennenkuin lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä. 



Lennot meni yllättävän hyvin, koska mun tuurilla yleensä joku aina menee huonosti. Osasin vaihtaa Wienissä hienosti lentokonetta ja ei se ollutkaan niin vaikeeta, mitä kuvittelin. Ilmakuoppien kohdalla olin kuitenkin aina ihan paniikissa ja puristin tuolin käsinojia silmät kiinni musiikkia kuunnellen. :'D 


Olin Maltalla jo yhdeltä päivällä, mutta koko päivä meni oikeastaan nukkumiseen, koska olin niin poikki. Oli niin outoa tulla tänne takasin, koska kaikki näytti niin tutulta. Ekat pari tuntia meni ihmetellessä että oonko mä nyt oikeesti täällä, mutta sitten alkoikin tuntua että oon ollu täällä ikuisuuden. Asun siis tällä hetkellä työpaikan asunnossa viikon ja sitten pitääkin miettiä mihin sitä seuraavaks suuntais. Oon tällä hetkellä täällä yksin, mutta muutaman päivän päästä tänne tulee mun seuraks joku muu suomalainen tyttö. Kai. Otin teille muutamat kuvat mun makkarista, mutta muuta kämppää en lähtenyt kuvailemaan, koska en mä täällä kuitenkaan kauaa asu, enkä tunne tätä mitenkään kodiksi. Tykkään tästä kyllä ihan älyttömästi ja olis tosi jees asua tälläsessä kämpässä, koska kaikki on täällä toistaseks hyvin.







Käytiin Kristan kanssa juomassa perintesesti capuccinot Cafe Cubassa Sliemassa ja juoruttiin muutama tunti. Kävin tsekkaamassa Kristan kämpän ja Krista sitten saattoi mut takas kotiin, koska mä en tunnetusti tietänyt että missä täällä mä asun.. :'D Mulla on niin huono suuntavaisto ja surkea muisti. Mutta ehkä mä parin päivän sisällä alan oppimaan nää reitit. Paras oli kuitenkin se, että Kristan kämppä on ehkä viiden minuutin kävelymatkan päästä mun kämpästä. 


Mutta pakko sanoa, että oon niin onnellinen että oon täällä. Tottakai tuleva työpaikka jännittää ja se, että pitää pärjätä yksin, mutta kaikki pitää kokea ennemmin tai myöhemmin. 

Nyt mä sitten iskä oon täällä, niinkuin sä kannustit mua kovasti lähtemään. Ja äiti, jos ja kun sä luet tätä, niin kyllä mä pärjään äläkä murehdi siellä turhaan. :) Terkut myös sisaruksille ja muille perheenjäsenille ja kavereille. Muistakaa, että täällä saa tulla aina käymään! ♥ 



Ja jos nyt lainataan vielä tälläistä kliseistä sanontaa: ''Home is where your heart is'' niin mun on pakko sanoa, että mun sydän on sitten kahdessa eri paikassa. 

♥ Marjut

You Might Also Like

2 comments

  1. Jos saa kysyä, mihin sun iskä kuoli? Tapaturma vai sairaus? Onhan se haikeaa menettää perheenjäsen. Sun blogia on mukava lukea ja en olis ite uskaltanu muuttaa ulkomaille! Mutta ei sitä ikinä tiedä, vaikka muuttaisinki.. Mulla vaan ei itsellä mikään paras englanninkieli ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En hirveesti viitti puhua tästä asiasta täällä blogin puolella mutta tapaturma oli. Onhan se, eikä sitä oikein vieläkään oikein tajua että se on poissa. :/ Kiitos, aivan ihana kuulla että tykkäät lukea mun blogia! Kannattaa muuttaa, ja ulkomaille lähtemällä se englannin kieli vasta kehittyy. Ei sitä huonoa englanninkielen taitoa tarvitse pelätä :)

      Poista